Tulevaisuus

Olemme lähellä pääkaupunkiseudun metropolia, vain tunnin ajomatkan päässä. Uudenmaan metropoli tarvitsee lisää tilaa asuin- ja elinkeinotoiminnalle alueen kasvun takia. Taajamien ja keskuksien kehittämisen ja rakentamisen lisäksi tarvitaan kuitenkin useampia vaihtoehtoja.

Porvoon pohjoisosassa on hyvät liikenneyhteydet ja kulkuväylät. Kyliä halkoo kaksi hyväkuntoista Mäntsälä-Porvoo maantietä Helsinkiin, Kotkaan tai Lahteen. Tulevan maakuntasuunnitelman vaikutusten seuranta näyttää millainen tuleva maakuntaohjelma ja sen ympäristöselostus tulee olemaan, ja miten se käytännössä vaikuttaa kylien jatkoon. Näille viidelle kylälle on tärkeää olla osana maakuntasuunnitelmaa, jossa huomioidaan ja arvioidaan maankäyttö- ja rakennusoikeutta myös sellaisilla haja-asutusalueilla, joissa on jo olemassa kunnallistekniikkaa (lvi-tekniikka) ja toimivat joukkoliikenneyhteydet. Myös alueen elinkeinotoiminnan luonne ja osuus (mm. maataloustuottajat) ja Porvoon kaupungissa sijaitsevan merkittävän teollisuuden palveluksessa tai palvelualoilla työskentelevät ovat jo asettuneet asumaan ja elämään vuosikymmeniä tai osa jopa vuosisatoja sitten näihin kyliin. Me olemme täällä jo olemassa.